Tein tätä viime lauantaina. Täytyy sanoa, että tämä oli toinen kermakakku, jonka olen elämäni aikana tehnyt alusta loppuun. :) Helppohan kakkuja on tehdä, mutta ei ole vain tullut tehtyä.. Varsinkaan jos ei ole mitään juhlia. Tein kakkupohjan äidin ohjeella, eli lasiin mittaamalla. Välien ja päällisen ohjeet nappasin Hellapoliisilta. Laitoin väleihin vanhan ajan vaniljakastiketta (Blå Bånd). Oli herkullista kakkua! :P

Daim-kermakakku

Pohja:

Riko 4 munaa lasiin. Mittaa toiseen lasiin samanverran sokeria ja kolmanteen samanverran vehnäjauhoja+ 1 tl leivinjauhetta. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi kulhossa. Lisää vehnäjauhot+leivinjauhe varovasti sekoittaen. Kaada seos voideltuun, korppujauhotettuun vuokaan. Paista uunin alatasolla 225 asteessa noin 30 minuuttia.

Kumoa kakku  vähän jäähtyneenä leivinpaperin päälle. Anna jäähtyä kunnolla ja leikkaa kolmeen yhtä suureen osaan.

Kostutus:

vettä+hieman sokeria

Täyte:

3 banaania

Vaniljakreemijauheesta/vaniljakastikeaineksista+maidosta tehty kastike

1 iso Daim murskana

Päällä:

n.2-3 dl Flora vispiä vaahdotettuna

1 iso Daim murskana

Tee täyte vaniljakreemi/-kastikepakkauksen ohjeen mukaan, lisää joukkoon murustettu Daim. Viipaloi täytteen banaanit. Kokoa kakku kostuttamalla jokainen kerros vesisokeriseoksella, laita väliin banaaniviipaleita ja vaniljakreemi-Daimtäytettä. Kuorruta kakku vaahdotetulla Flora vispillä, laita pinnalle murustettua Daimia.