Tein tätä jouluksi. Toinen, isompi vuoallinen perunalaatikkoa oli jo tässä vaiheessa loppunut, kun tämä kuva otettiin, joten jouduin ottamaan kuvan tästä pienemmästä vuoasta.  Tai itseasiassa pikkusiskoni otti tämän kuvan.:) Hyvää perunalaatikkoa tuli. Otin ohjeen Pirkalta.

2183727.jpg

Imelletty perunalaatikko

8-10 annosta

1 kg muusiperunoita

vettä

1/2 dl vehnäjauhoja

noin 5 dl maitoa

50 g voita sulatettuna

1 1/2 tl suolaa

muskottipähkinää tai

(1/2 tl kanelia tai kardemummaa)

tarvittaessa 2-3 rkl siirappia tai sokeria

Keitä perunat kypsiksi suolattomassa vedessä. Kuori kuumat perunat ja soseuta ne sähkövatkaimella. Ripottele lämpimän soseen pinnalle jauhot ja painele ne soseen joukkoon. Peitä kattila liinalla ja anna imeytyä lämpimässä paikassa 4-5 tuntia. Sekoita muutamia kertoja imeltymisen aikana. Hyvä imeltymislämpötila on 50-60 astetta. Imeltyminen lakkaa soseen lämpötilan ylittäessä 80 astetta. Lisää soseeseen sulatettu voi ja maito. Mausta suolalla ja halutessasi muskottipähkinällä, kanelilla tai kardemummalla. Jos perunasose ei ole riittävästi imeltynyt, lisää hiukan siirappia tai sokeria. Kaada vellimäinen seos voideltuun 1-2 uunivuokaan. Jätä vuoka noin 1/3 vajaaksi, sillä laatikko kuohuu kypsyessään. Paista perunalaatikkoa 150-asteisessa uunissa 2-3 tuntia.