Tätä tein muutama päivä sitten. En kauheasti kinkkukiusauksesta tykkää, ainakaan koulun, mutta tämä oli hyvää. :) Ohje on Hyvää Pataa-kirjasta. Tein itse kaksinkertaisen ohjeen, mutta laitan tänne kuitenkin yksinkertaisen. Se on noin puolet tosta kuvan laatikosta.

Kinkkukiusaus

7-8 perunaa

100 g palvikinkkua

1 sipuli

1 tl tl suolaa

1 1/2 tl basilikaa

n. 1-1 1/2 dl ruokakermaa

n. 1-1 1/2 dl maitoa

Vuokaan:

öljyä tai margariinia

Kuori ja huuhtele perunat. Leikkaa ne hyvin ohuiksi suikaleiksi tai tee suikaleet raastemyllyllä. Leikkaa kinkku kuutioiksi. Kuori ja hienonna sipuli. Laita voidellun uunivuoan pohjalle puolet perunasuikaleista ja niiden päälle sipulisilppu sekä kinkkukuutiot, suola ja basilika. Levitä päällimmäiseksi loput perunasuikaleet. Kaada lopuksi vuokaan ruokakerma ja maito. Kypsennä kiusausta uunissa 225 asteessa uunin keskitasolla noin 50 minuuttia.